Muistaako kukaan, kuinka monessa Euroviisuesitysten välissä olevassa videopostikortissa esiintyi Nokian kännykkä? Itselleni jäi kuva, että tämä nykysuomalainen ikoni sai aikaa TV-ruudussa tarpeekseen. Muistan katsoneeni jo vuosia sitten BBC:ltä reportaasia kännyköistä ja Suomesta, siinä eräs koululainen kiteytti miksi koko luokalla oli kyseisen yhtiön valmistamat puhelimet: Se on suomalainen firma ja olemme ylpeitä siitä, että se menestyy maailmalla.
Suomi on hauska maa, joka kärsii alemmuuskompleksista. On kuin haluaisimme koko ajan sanoa maailmalle: "hei, katso mitä minä tein!" Haluamme ehdoin tahdoin varmentaa, että edes joku isossa maailmassa tuntee tämän tuhansien järvien maan. Urheilu-uutisoinnissa kerrotaan, miten suomalaiset ovat pärjänneet maailmalla (jos mukana ei ole suomalaisia, ei kukaan välitä) ja asiantuntijahaastatteluissa kysytään, mitä mieltä he näistä suomalaisista ovat. Välillä kysellään, miltä suomalainen olut maistuu (siis oikeasti perusoluet on Suomessa peruslageria, joka maistuu samalta kaikkialla - suomalainen olut on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suuri vitsi!).
----------------------------------------------------------------------------
Triviaa: Kun Apple avasi Euroopan iTunes MusicStorensa, mikä kappale roikkui myyntitilastojen kärjessä alkuaikoina?
Vastaus: Monty Pythonin - Finland Song....
----------------------------------------------------------------------------
Suomalainen ei ole kiinnostuneempi mistään muusta, kuin siitä, mitä muut Suomesta ajattelevat. No ehkä siitä, että ajattelevatko muut Suomea ollenkaan.
Tästä seuraa, että suomalaisten huomatessa jonkin suomalaisen asian tulevan huomatuksi muualla, se huomataan täällä ja siihen panostetaan kunnolla. Näin kävi esimerkiksi viimevuotisen Conan O'Brien episodin kanssa, joka lähti siitä, kun yksi suomalainen oli saanut oman postikorttinsa "perkele from Finland" läpi ohjelmaan. Kuva levisi netissä kulovalkean tavoin, ja kaikki huomionkipeät pienet suomalaisressukat lähettivät omat tuotoksensa ohjelmaan, jos vaikka heidätkin tajuttaisiin. Loppu on jo miltei unohdettua historiaa.
(sivuhuomautus: Kuka muistaa Pamela Andersonin sukukokousepisodin)
Tällainen huumaantuminen huomiosta on perisuomalainen piirre, ja kun se huuma kerran käynnistyy, ei loppua ole ennen todellisuuden potkua pyllylle:
Kaikki tuntevat tämä jo mainitun suomalaisyrityksen nousun kumisaappaiden valmistajasa yhdeksi huipputekniikan kirkkaimmista helmistä. Lähtien Mihail Gorbatsovin tutustuttamisesta matkapuhelinten maailmaan aina nousuun maailman johtavaksi puhelinvalmistajaksi, tuntuu kuin Nokia ei voisi tehdä virheitä (unohdetaan N-Gage vähäksi aikaa). Suomalainen tuotemerkki alkoi saamaan nimeä maailmalla - ja suomalaiset huomasivat sen.
Alkoi teknologiahuuma. Oulu nousi Nokian vanavedessä "teknologiakaupungiksi", suunnitteilla oli uusi jäähalli: "Hi-Tech Areena" ja keskustan uusi hotelli: (arvasit oikein) "Hi-Tech Hotel". Samalla alkoi insinöörien ennätysmäinen koulutus teknologiayritysten tarpeisiin, tietoliikennetulta oli ruokittava koko ajan kasvavalla määrällä polttoainetta. Koko Suomen resurssit tuntui olevan keskitetty kumisaapastehtaan ja sen lieveilmiöiden tarpeiden täyttämiseen. Suomesta tuli pieni tietoliikennetekniikan suurvalta.
Vähän aikaa sitten, vapun jälkeisenä perjantaina Nokia ilmoitti vähentävänsä 1700 työpaikkaa neljän vuoden aikana nimenomaan verkkoliiketoiminnan puolelta. Suurimmat irtisanomispaineet ovat vieläpä tuotekehityspuolella, jonka ajateltiin olevan juuri se turvallisin paikka samalla kun tuotanto lähtee maasta. Teknologiakrapula alkaa painamaan päälle.
Korkeasti koulutettu väki työllistyy hyvin, mutta kenellä olisi tarvetta juuri tietoverkkolaitteisiin erikoistuneille insinööreille?
Tätä asiaa pohti Heikki Kauppi Tekniikan Akateemiset -lehden (nro 4 - 18. toukokuuta 2007) pääkirjoituksessaan. Lääkkeiksi Kauppi esittää retusoitua muutosturvaohjelmaa, korkeakoulutettujen täydennyskoulutusmahdollisuuksien laajentamista ja ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Myös yritysten vastuuta myös irtisanomistaan työntekijöistä perättiin...
Mitä jos kuitenkin katsoisimme yhteiskuntaamme ja vihdoinkin toteasisimme, ettei kaikkia munia kannata laittaa yhteen koriin? Olen monta kertaa sanonut sen, ja sanon uudestaan: meillä ei ole varaa erikoistua liikaa. Jos pienenä maana satsaamme hyvin paljon vain muutamaan alaan, ja yhdeltä niistä vedetään matto jalkojen alta - on olo oleva tukala.
Tämän takia väitän seuraavaa: Koulutusta ei saa kehittää työelämän ehdoilla, vaan työttömyyden!
Työelämän ehdoilla kehittyvän koulutuksen vahvuutena on, että yhtiöt saavat miltei valmista työvoimaa suoraan kouluista. Tämä kuitenkin merkitsee, että mitä enemmän yritysvetoiseksi koulutuksen suunta menee - sen riippuvaisempaa työväki näistä yrityksistä on.
Työttömällä ei ole varaa olla ekspertti väärällä alalla, ehkä hänen asiantuntemustaan ei tarvitakaan. Siksi on parempi olla laaja osaamispohja, jonka päälle on helppo lähteä rakentamaan omanlaistaan osaamista. Valmistuva väki ei ole valmiita työntekijöitä - mutta sopivat laajemmalle alalle työtehtäviä.
Sen sijaan, että reagoisimme maailman trendeihin, miksemme joskus varautuisi niihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti