Tein tänään kävelylenkin kiertäen Oulun kirpputoreja ja kierrätyskeskuksen. Ostan näistä paikoista harvoin mitään muuta kuin äänilevyjä. Tänään haaviini tarttui Modern Talkingin Let's Talk About Love (hieman kulunut, mutta vielä hyvin soiva) ja Eddy Huntingtonin Bang Bang Baby (täydellisessä kunnossa, ei naarmuja tai mitään), kumpikin musiikillisilta ansioiltaan täyttä roskaa. En olisi kyllä maksanut kummastakaan euroa enempää.
Eddy Huntingtonin levyllä oleva kappale USSR on tosiaan 80-luvun italodisco-buumin yksi muistetuimmista hiteistä, tämän takia levyyn rahaa sijoitinkin. Kappale on hitaasti soljuva diskopauke hauskalla äänimaisemalla mieskuorosamplemelodioineen ja muineen. Kuten yleensä, on levyn muut raidat ovat enemmän ja vähemmän täytettä. Nimibiisin "Bang Bang Baby" kertosäkeen riimittely: "Bang bang baby, you sexy mover. Come on baby, we can do some bang bang" on vain yksinkertaisen noloa kuunneltavaa. Mitä vähemmän voin puhua Modern Talkingin levystä - sen parempi.
Minulla on tietynlainen viehtymys tiettyyn juustoisuuteen musiikissa. Kaiken ei tarvitse olla aina niin naama irvessä väännetyn totista. Ehkä tämä on yksi syy siihen (ja tästä olen jollain kierolla tavalla jopa ylpeä), että omistan miltei täydellisen kokoelman Paula Abdulin levyjä ja singlejä. Toinen selitys voi olla lapsuusajan viehtymykseni Opposites Attract -kappaleeseen: kerään levyjä, joita nuorempana en viitsinyt ostaa, koska minun piti olla teininä kuunnella vain AC/DC:tä ja punkia. Tässä pitää kuitenkin huomauttaa, että Paula Abdulin Straight Upin House Mix (Kevin Saundersonin versioima) on ehkä yksi maailmankaikkeuden parhaista tanssipiiseistä.
On lauantai, pitkä vappuviikonloppu, en ole liikkeellä, aatto on vasta ylihuomenna. Pöydällä edessäni on avattu, puoliksi juotu pullo argentiinalaista Trivento Tribu punaviiniä (Bonarda-rypäleistä).
Pidän musiikista, se on tärkeä osa elämääni. Itseasiassa kotona ollessani minulla on suurimman osan ajasta jokin levy soimassa tai radio soimassa. Tällä hetkellä kuuntelen Kate Bushin The Dreamingia - oloni on kovin kahdeksankymmentälukulainen ollut koko päivän. Tämä taitaa johtua myös tällä hetkellä luettavana olevasta kirjasta, joka on Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko. Tämän kirjan innoittamana aloitin myös tämän kirjoitusprosessin, alkuperäisenä aikomuksenani ollen apinoida kerronnan tyyliä. Toisaalta, kuka haluaa kuulla Technicsin SL-1200MKII -levysoittimistani ja NAD 312 -vahvistimestani yhdistettynä hienoihin omatekoisiin kaiuttimiin (rakennettu teini-iässä, isot, rumat ja lilat). Kuuntelin myös paljon Genesistä (Invisible Touchia, Abacabia ja Genesistä) päivemmällä, taidan olla helposti manipuloitavissa...
Minulta joskus kysytään millaista musiikkia kuuntelen, en koskaan osaa vastata kysymykseen. Kuuntelen miltei kaikkea, kunhan se on hyvää. En voi sanoa suoraan lempikappalettani, sillä yhtä sellaista ei ole. Kerran koitin listata ne kappaleet, jotka ovat vaikuttaneet musiikkimakuuni eniten, lista on seuraavanlainen:
Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa
Dire Straits - Money for nothing
Genesis - House by the sea
AC/DC - Thunderstruck
The Ramones - I Don't wanna go down to the basement
Madonna - Vogue (ja Who's that girl)
Technotronic - Pump Up the Jam
Aphex Twin - On
Moby - Feeling So Real
Marusha - It Takes Me Away
The ORB - Towers of Dub
Ken Ishii - Extra
Nostrum - Brainchild
Captain - Space Depris
Tori Amos - Cornflake Girl
Massive Attack - Unfinished Sympathy
Rythim is Rythim - Icon
Pink Floyd - Have a Cigar
Erasure - Always
Jean Michel Jarre - Oxygene IV
PJ Harvey - Down by the water
Björk - Isobel
The Prodigy - Out Of Space
Kraftwerk - Robots
Black Sabbath - Sabbath Bloody Sabbath
Bachin Air tietty iskee kanssa... (toimi porttina vahvempiin klassisiin elämyksiin)
Koko ajan tulee mieleen uusia nimiä ja huomioita: Eihän tuossa listassa ole yhtään funk tai reggaekappaletta, entä missä on soul ja muut, missä on Future Sound of London? Kuitenkin pidän nämä omat epäilykseni hallinnassa, listaan vain vaikuttavimmat kappaleet.
Kun minulta kysytään, mitä musiikkia kuuntelen, vastaan yleensä: "hyvää musiikkia." Tämä ei ole aina totta. Kuuntelen kaikenlaista, uskollisuus jollekin tyylisuunnalle on vain liiaksi kahlitsevaa: Olin pienempänä puristi, korjaan virheitäni koko ajan.
Lempielokuvani voin nimetä miltei suoriltaan: Blade Runner. Pidän kuitenkin pääasiassa hyvistä elokuvista, samoin huonoista toimintarainoista. Olen monessakin suhteessa hyvin kaksijakoinen: Toisaalta vaadin taidetta (rakastan Kieslovskia, Tarkovskia, Kurosawaa ja Kubrickia), toisaalta taas saan uskomattomia kiksejä pahimman luokan toimintarainoista (Commando, Death Wish, American Ninja...). Haluan haastaa itseäni, mutta myös laittaa välillä aivot narikkaan. Televisiosta seuraan Päivien Viemää, Tuhkimotarinaa ja ajankohtaisohjelmia.
Viinipulloni hupenee. Suosikkirypäleeni on Tempranillo, kakkosena tulee Shiraz. Pidän täyteläisistä ja lämpymistä punaviineistä. Olueni on Laitilan Kukko pils, ehkä vaihtovuoteni Saksassa saattoi minut tähän hieman peruslageria karvaampaan olutlaatuun, vaikka vaihtokaupunkini, Münchenin, perinteinen panimoteollisuus teki varsin vetisiä Hellbierejä. Vahvemmista juomista suosin hyvää viskiä ja brandyä. Myös hyvä portviini ja Calvados toimii. Vodkasta en pidä, mielummin nautiskelen. Drinkeistä minua miellyttää eniten Bloody Mary.
Tällä hetkellä soi: The Beloved - Sun Rising.
Vaihdoin... nyt: The Ones - Flawless
- - - - - - - -
Vuorokausi vaihtui, en julkaissut postin alkuosaa eilen, on sunnuntai-ilta. Huomenna lähden aamulla tekemään vappupiknikiämme Ainolanpuistoon. Koitan muistaa laulukirjat sun muun tilpehöörin. Tarjolla ruokaa, juomaa ja mukavaa toveriporukkaa.
Levylautasella pyörii Frankie Goes to Hollywood - Two Tribes.
Huomenna on uusi päivä. Saas nähdä, mitä se sisällään pitää.
lauantai 28. huhtikuuta 2007
keskiviikko 25. huhtikuuta 2007
Myrkylliset juomat.
Näin uljaan vappujuhlan alla on hyvä kerrata toinenkin tarina Sosialistisesta lasten aapisesta:
"Penttilän Sulo oli pienenä hyvä lapsi. Harvoin hän mitään vallattomuutta teki. Toisien poikien seurassa ei hän viihtynyt, jos ne jotain pahaa tahtoivat harjoittaa. Sulo oli iloinen ja onnellinen niinkauan kun hänen vanhempansa elivät. Mutta Sulon vanhemmat kuolivat kun Sulo oli kahdentoista vuoden vanha. Silloin Sulon elämä tuli ilottomaksi. Hän oli yksin, ilman ystäviä. Sulo joutui kuleksimaan pitkin katuja toisten turvattomien poikien kanssa. Katupojat oppivat polttamaan tupakkaa, juomaan myrkyllisiä juomia ja tekemään paljon sellaista mikä oli pahaa. Niin oppi Sulokin. Ensin oli se hänestä vaikeaa, mutta hänellä ei ollut muita ystäviä kuin toiset katupojat. Sulon täytyi tulla heidän kaltaisekseen. Muuten eivät hekään olisi Suloa seuraansa huolineet. Sulo oppi juomaan olutta, joka oli pahan makuista, myrkyllistä ja tekee ihmisen sairaaksi. Oppipa Sulo juomaan viinaakin, joka on vieläkin pahempaa ja myrkyllisempää kuin olut. Sulosta tuli sairas ihminen. Myrkylliset juomat tekivät hänen ruumiinsa sairaaksi ja hänen ymmärryksensä väheni mitä enemmän hän myrkyllisiä juomia joi. Niin tekevät myrkylliset juomat kaikille, jotka niitä nauttivat.
Lapsi, joka tahtoo tulla hyväksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi, ei saa ottaa pisaratakaan olutta, viinaa, viiniä taikka muuta sellaista juomaa, jossa on alkohoolia. Alkohooli on vaarallista myrkkyä. Sitä ei saa milloinkaan nauttia. Kun te lapset tulette suuriksi, niin älkää antako kenenkään tehdä tai kaupata myrkyllisiä väkijuomia."
Olemme kulkeneet pitkän matkan opetuksessa ja valistuksessa vuodesta 1910...
"Penttilän Sulo oli pienenä hyvä lapsi. Harvoin hän mitään vallattomuutta teki. Toisien poikien seurassa ei hän viihtynyt, jos ne jotain pahaa tahtoivat harjoittaa. Sulo oli iloinen ja onnellinen niinkauan kun hänen vanhempansa elivät. Mutta Sulon vanhemmat kuolivat kun Sulo oli kahdentoista vuoden vanha. Silloin Sulon elämä tuli ilottomaksi. Hän oli yksin, ilman ystäviä. Sulo joutui kuleksimaan pitkin katuja toisten turvattomien poikien kanssa. Katupojat oppivat polttamaan tupakkaa, juomaan myrkyllisiä juomia ja tekemään paljon sellaista mikä oli pahaa. Niin oppi Sulokin. Ensin oli se hänestä vaikeaa, mutta hänellä ei ollut muita ystäviä kuin toiset katupojat. Sulon täytyi tulla heidän kaltaisekseen. Muuten eivät hekään olisi Suloa seuraansa huolineet. Sulo oppi juomaan olutta, joka oli pahan makuista, myrkyllistä ja tekee ihmisen sairaaksi. Oppipa Sulo juomaan viinaakin, joka on vieläkin pahempaa ja myrkyllisempää kuin olut. Sulosta tuli sairas ihminen. Myrkylliset juomat tekivät hänen ruumiinsa sairaaksi ja hänen ymmärryksensä väheni mitä enemmän hän myrkyllisiä juomia joi. Niin tekevät myrkylliset juomat kaikille, jotka niitä nauttivat.
Lapsi, joka tahtoo tulla hyväksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi, ei saa ottaa pisaratakaan olutta, viinaa, viiniä taikka muuta sellaista juomaa, jossa on alkohoolia. Alkohooli on vaarallista myrkkyä. Sitä ei saa milloinkaan nauttia. Kun te lapset tulette suuriksi, niin älkää antako kenenkään tehdä tai kaupata myrkyllisiä väkijuomia."
Olemme kulkeneet pitkän matkan opetuksessa ja valistuksessa vuodesta 1910...
sunnuntai 22. huhtikuuta 2007
Muutoksen voima?
Lieteni sisältä kuului posaus kesken perinteisen perjantaipitsan paistoni, tämän jälkeen olen joutunut koko viikonlopun tyytymään mikroaaltouuniin kaikissa ruuanlämmitystarpeissani. Mikro oli pitkään tulevaisuuden keittiötyökalu, vaikka vanha keksintö itseasiassa olikin, joka vielä mullistaisi ruoanlaiton.
Vaikka vielä joku aika sitten mikroon keksittiin ties vaikka ja mitä hilavitkuttimia, joiden avulla pääsee aina vain parempaan ruokien lopputulokseen, on uusi ja mahtava tapa tehdä ruokaa osoittautunut pääasiassa tähteiden lämmittämiseksi. Kaipaan tuttuja hellaa ja uunia, joilla ruoasta voi tehdä jopa syötävää.
En siis lauantaina aamulla voinut tehdä oikein muuta aamupalaa, kuin pari leivänkannikkaa ja ison kupin kahvia ennen SDP:n Oulun piirin kevätkokousta.
Mitä voinkaan sanoa, paljon puhetta - vaatimusta liikkeen uudistumisesta, mutta kuka sen tekee? Yleisin kommentti, mitä kuulin minulle sanottavan oli: "alkakaahan te nuoret nyt toimimaan." Sikäli hyvä, mutta miksi minulle jäi sellainen maku suuhun, että nuoria halutaan mukaan, mutta nuorten ideat eivät ehkä kelpaakaan?
Muistan yhden tilaisuuden juuri vaalien jälkeen (ja SONKin seminaarin jälkeen, jossa vaaleja kertailimme), jossa kertasin muutamia yksinkertaisia muutosehdotuksia toimintaamme (joista olimme puhuneet). Vastaani sain pääasiassa pään pyörittelyä ja sormien heristelyä. Olen nuori, mitä minä muka toiminnasta voisin tietää?
Anteeksi nyt vain rakkaat vanhemmat toverit, mutta muutos ei tapahdu itsestään. Mikään ei toimi paremmin ihan vain sillä, että yhtäkkiä mukana onkin uutta väkeä. Meidän on pystyttävä tarjoamaan mukaan tuleville muutakin toimintaa kuin kokouksia (joihin rivijäsenet eivät edes pääse!). Nimistä paperilla ei ole hyötyä, kuin ehkä mahdollisina ääninä vaaleissa, ellei nämä nimet usko koko hommaan.
Joskus tuntuu, kuin olisimme olemassa, jotta meitä voi osoitella ja todeta: "katsokaa nyt, on meillä nuoriakin mukana!"
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että myös paras tukemme tulee vanhempien tovereiden puolelta. Kiitän siitä. Ja siksi uskon edelleen, että tästä liikkeestä tulee se paikka, johon minä olen halunnut koko tämän ajan kuulua.
Vaikka vielä joku aika sitten mikroon keksittiin ties vaikka ja mitä hilavitkuttimia, joiden avulla pääsee aina vain parempaan ruokien lopputulokseen, on uusi ja mahtava tapa tehdä ruokaa osoittautunut pääasiassa tähteiden lämmittämiseksi. Kaipaan tuttuja hellaa ja uunia, joilla ruoasta voi tehdä jopa syötävää.
En siis lauantaina aamulla voinut tehdä oikein muuta aamupalaa, kuin pari leivänkannikkaa ja ison kupin kahvia ennen SDP:n Oulun piirin kevätkokousta.
Mitä voinkaan sanoa, paljon puhetta - vaatimusta liikkeen uudistumisesta, mutta kuka sen tekee? Yleisin kommentti, mitä kuulin minulle sanottavan oli: "alkakaahan te nuoret nyt toimimaan." Sikäli hyvä, mutta miksi minulle jäi sellainen maku suuhun, että nuoria halutaan mukaan, mutta nuorten ideat eivät ehkä kelpaakaan?
Muistan yhden tilaisuuden juuri vaalien jälkeen (ja SONKin seminaarin jälkeen, jossa vaaleja kertailimme), jossa kertasin muutamia yksinkertaisia muutosehdotuksia toimintaamme (joista olimme puhuneet). Vastaani sain pääasiassa pään pyörittelyä ja sormien heristelyä. Olen nuori, mitä minä muka toiminnasta voisin tietää?
Anteeksi nyt vain rakkaat vanhemmat toverit, mutta muutos ei tapahdu itsestään. Mikään ei toimi paremmin ihan vain sillä, että yhtäkkiä mukana onkin uutta väkeä. Meidän on pystyttävä tarjoamaan mukaan tuleville muutakin toimintaa kuin kokouksia (joihin rivijäsenet eivät edes pääse!). Nimistä paperilla ei ole hyötyä, kuin ehkä mahdollisina ääninä vaaleissa, ellei nämä nimet usko koko hommaan.
Joskus tuntuu, kuin olisimme olemassa, jotta meitä voi osoitella ja todeta: "katsokaa nyt, on meillä nuoriakin mukana!"
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että myös paras tukemme tulee vanhempien tovereiden puolelta. Kiitän siitä. Ja siksi uskon edelleen, että tästä liikkeestä tulee se paikka, johon minä olen halunnut koko tämän ajan kuulua.
tiistai 17. huhtikuuta 2007
Huippua huipuille huipusti!
Huippuyliopisto - monelle suomalaisen tieteen graalin malja.
Ideahan on yksinkertainen: Luodaan pääkaupunkiseudun korkeakouluja yhdistämällä uusi suuri yliopisto, jolla on resursseja kansainvälisen tason tutkimukseen ja koulutukseen. Tällaisen yliopiston olemassaolo toisi Suomeen huipputason tutkimusta jonka vanavedessä seuraisivat myös huipputason osaajat. Yksi yleisesti käytetty termi on "kriittinen massa".
Kriittinen massa on kuitenkin tainnut monelta hankkeen perään haikailevilta juuttua aivoihin, sillä keskustelussa on puhuttu vain tulevan suomalaisen korkeakoululaitoksen helmen suuruudesta. Harvassa ovat ne puheenvuorot, joissa sivutaan tutkimuksen ja koulutuksen yliopistolle oleellisinta asiaa: Mikä tekee yliopistosta hyvän.
Jos otamme syyniin eräitä ehdottomasti maailman huipulla olevia yliopistoja (Cambridge, Harvard, MIT...) voimme huomata, ettei monikaan näistä ole mitenkään erityisen suuri yliopisto opiskelijamäärissä mitattuna. Mutta se, missä eroa alkaa tulemaan on jatko-opiskelijoiden ja henkilökunnan määrät - esimerkiksi MIT:ssä on jatko-opiskelijoita puolitoista kertaa perusopiskelijoita enemmän (4127 ja 6126).
En mene tällä kertaa liian syvälle, mutta kärjistetysti voisin todeta, että ehdottomien maailman huippuyliopistojen ensisijainen tehtävä on juuri tutkimus opiskelijoiden koulutuksen tulevan siinä sivussa. Siis täysin päinvastoin, kuin mikä suomalaisessa keskustelussa on ollut esillä: Kouluttaa huippuosaajia yrityksille.
En pane vastaan, jos hanke onnistuu tavoitteissaan. Pelkona kuitenkin on, että huippuyliopiston toteutus ontuu, ja siten muuttu vain ylisuureksi resurssisyöpöksi. Toivottavasti tätä hanketta ei munata - merkit eivät kuitenkaan ole kovin suotuisat.
Maailman yliopistojen ranking on tullut suomalaisessa yliopistokeskustelussa esille muutamankin kerran. Jo viidensadan parhaan yliopiston listalle pääsy on kunnioitettava saavutus, Suomesta listalla on yhteensä viisi oppilaitosta: Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistot, sekä Teknillinen korkeakoulu Otaniemessä.
Vuoden 2006 rankingissa Helsingin yliopisto on maailman listalla sijalla 74 ja Euroopan listalla 23. Sijoitus on kunnioitettava, mutta kun tarkastelemme listaa eteenpäin, huomaamme seuraavan suomalaisen korkeakoulun olevan Turun yliopisto jaetulla sijalla 202-301 - huomattavasti Helsinkiä jäljessä (mutta silti Euroopan top100 -listalla toisena suomalaisena). Turun jälkeen saamme siirtyä sijaluvuille 401-500 löytääksemme Jyväskylä, Oulun ja TKK:n.
Jos vertaamme lukuja rakkaaseen naapuriimme Ruotsiin, voimme todeta seuraavaa: ruotsalaisia yliopistoja maailman top100 -listalla on neljä; Karoliininen instituutti etunenässä sijalla 48. Euroopan top100 -listalla Ruotsi loistaa yhdeksällä opinahjolla Suomen kahta vastaan, ja sijoituksia maailman viidensadan parhaan joukossa on 11.
Mutta tarkastellaanpa suomalaisten korkeakoulujen sijoitusta vielä hieman:
Vuonna 2004 Helsingin yliopisto oli maailman listalla sijalla 72 ja Euroopassa 21. Jyväskylän yliopisto ja TKK löytyivät sijaluvuilla 302-403 Turun ja Oulun pitäessä sijoituksensa. Suunta on siis alaspäin, aivan kuin korkeakouluissamme olisi tapahtunut parin viimevuoden aikana jotain...
Muistan muutama vuosi takaperin olleen jutun, missä useilta lääkäreiltä oli kysytty: "Kumpaan sijoittaisit enemmän resursseja: pelastushelikoptereihin vai terveyskeskuksiin?" Terveyskeskukset voitti. Toki pelastushelikopterit ovat näkyviä ja uusinta uutta, niillä saadaan hädässä olevat vietyä nopeasti hoitoon ja henkiä pelastuu. Mutta terveyskeskukset tekevät juuri sitä pohjatyötä, vaikka ovatkin ehkä harmaita ja tylsiä ja mitä vielä - on niiden työ arvokkaampaa, kuin terveydenhuollon rocktähtien.
Samoin yliopistoissa pitäisi pistää perusasiat kuntoon. Laadukkaan (ei tehokkaan) korkeakoulutuksen takaaminen yliopistosta riippumatta on mielestäni tärkeämpää, kuin yhden huippuopiston luominen. Emme saa kehittää yhtä muut unohtaen, ja täten jakaen suomalaiset yliopistot karkeasti A ja B -kasteihin (huiput ja maakuntayliopistot).
On aika katsoa, mikä toimii ja mikä ei, ja toimia sen mukaan. Jos ulkomailta tullaan Suomeen ottamaan oppia suomalaisista peruskouluista, ehkä meidän tulisi lähteä Ruotsiin ottamaan oppia sikäläisistä korkeakouluista.
Ottaisin mielelläni sivistyksen, tutkimuksen ja vapauden takaisin.
Ideahan on yksinkertainen: Luodaan pääkaupunkiseudun korkeakouluja yhdistämällä uusi suuri yliopisto, jolla on resursseja kansainvälisen tason tutkimukseen ja koulutukseen. Tällaisen yliopiston olemassaolo toisi Suomeen huipputason tutkimusta jonka vanavedessä seuraisivat myös huipputason osaajat. Yksi yleisesti käytetty termi on "kriittinen massa".
Kriittinen massa on kuitenkin tainnut monelta hankkeen perään haikailevilta juuttua aivoihin, sillä keskustelussa on puhuttu vain tulevan suomalaisen korkeakoululaitoksen helmen suuruudesta. Harvassa ovat ne puheenvuorot, joissa sivutaan tutkimuksen ja koulutuksen yliopistolle oleellisinta asiaa: Mikä tekee yliopistosta hyvän.
Jos otamme syyniin eräitä ehdottomasti maailman huipulla olevia yliopistoja (Cambridge, Harvard, MIT...) voimme huomata, ettei monikaan näistä ole mitenkään erityisen suuri yliopisto opiskelijamäärissä mitattuna. Mutta se, missä eroa alkaa tulemaan on jatko-opiskelijoiden ja henkilökunnan määrät - esimerkiksi MIT:ssä on jatko-opiskelijoita puolitoista kertaa perusopiskelijoita enemmän (4127 ja 6126).
En mene tällä kertaa liian syvälle, mutta kärjistetysti voisin todeta, että ehdottomien maailman huippuyliopistojen ensisijainen tehtävä on juuri tutkimus opiskelijoiden koulutuksen tulevan siinä sivussa. Siis täysin päinvastoin, kuin mikä suomalaisessa keskustelussa on ollut esillä: Kouluttaa huippuosaajia yrityksille.
En pane vastaan, jos hanke onnistuu tavoitteissaan. Pelkona kuitenkin on, että huippuyliopiston toteutus ontuu, ja siten muuttu vain ylisuureksi resurssisyöpöksi. Toivottavasti tätä hanketta ei munata - merkit eivät kuitenkaan ole kovin suotuisat.
Maailman yliopistojen ranking on tullut suomalaisessa yliopistokeskustelussa esille muutamankin kerran. Jo viidensadan parhaan yliopiston listalle pääsy on kunnioitettava saavutus, Suomesta listalla on yhteensä viisi oppilaitosta: Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistot, sekä Teknillinen korkeakoulu Otaniemessä.
Vuoden 2006 rankingissa Helsingin yliopisto on maailman listalla sijalla 74 ja Euroopan listalla 23. Sijoitus on kunnioitettava, mutta kun tarkastelemme listaa eteenpäin, huomaamme seuraavan suomalaisen korkeakoulun olevan Turun yliopisto jaetulla sijalla 202-301 - huomattavasti Helsinkiä jäljessä (mutta silti Euroopan top100 -listalla toisena suomalaisena). Turun jälkeen saamme siirtyä sijaluvuille 401-500 löytääksemme Jyväskylä, Oulun ja TKK:n.
Jos vertaamme lukuja rakkaaseen naapuriimme Ruotsiin, voimme todeta seuraavaa: ruotsalaisia yliopistoja maailman top100 -listalla on neljä; Karoliininen instituutti etunenässä sijalla 48. Euroopan top100 -listalla Ruotsi loistaa yhdeksällä opinahjolla Suomen kahta vastaan, ja sijoituksia maailman viidensadan parhaan joukossa on 11.
Mutta tarkastellaanpa suomalaisten korkeakoulujen sijoitusta vielä hieman:
Vuonna 2004 Helsingin yliopisto oli maailman listalla sijalla 72 ja Euroopassa 21. Jyväskylän yliopisto ja TKK löytyivät sijaluvuilla 302-403 Turun ja Oulun pitäessä sijoituksensa. Suunta on siis alaspäin, aivan kuin korkeakouluissamme olisi tapahtunut parin viimevuoden aikana jotain...
Muistan muutama vuosi takaperin olleen jutun, missä useilta lääkäreiltä oli kysytty: "Kumpaan sijoittaisit enemmän resursseja: pelastushelikoptereihin vai terveyskeskuksiin?" Terveyskeskukset voitti. Toki pelastushelikopterit ovat näkyviä ja uusinta uutta, niillä saadaan hädässä olevat vietyä nopeasti hoitoon ja henkiä pelastuu. Mutta terveyskeskukset tekevät juuri sitä pohjatyötä, vaikka ovatkin ehkä harmaita ja tylsiä ja mitä vielä - on niiden työ arvokkaampaa, kuin terveydenhuollon rocktähtien.
Samoin yliopistoissa pitäisi pistää perusasiat kuntoon. Laadukkaan (ei tehokkaan) korkeakoulutuksen takaaminen yliopistosta riippumatta on mielestäni tärkeämpää, kuin yhden huippuopiston luominen. Emme saa kehittää yhtä muut unohtaen, ja täten jakaen suomalaiset yliopistot karkeasti A ja B -kasteihin (huiput ja maakuntayliopistot).
On aika katsoa, mikä toimii ja mikä ei, ja toimia sen mukaan. Jos ulkomailta tullaan Suomeen ottamaan oppia suomalaisista peruskouluista, ehkä meidän tulisi lähteä Ruotsiin ottamaan oppia sikäläisistä korkeakouluista.
Ottaisin mielelläni sivistyksen, tutkimuksen ja vapauden takaisin.
maanantai 16. huhtikuuta 2007
Siitä on jo pian kaksi viikkoa, kun viimeksi päivitin blogiani. Aika lentää, ja kevät saapuu. Vielä pääsiäisenä vietin aikaani mökillä ja pilkkimässä meren jäällä, pääsiäisen jälkeen muserruin harvinaisen sitkeän flunssan alle ja lopulta näiden kahden yhteisvaikutuksen ansiosta rästin jääneet tehtävät tuli tehtäväksi. Ylimääräinen kirjoittelu ei oikein houkutellut.
Edellisen tekstini jälkeen on tapahtunut. Hallitusneuvottelut ovat edenneet ja huomenna saamme kuulla loputkin ministerinsalkkujen kohtalot. Jään seuraamaan mielenkiinnolla. On hyvä kuulla hallitusohjelmaan vihdoin tulleen opintorahan korotuksen - kampanjointi sen puolesta ei ollut siis aivan turhaa. Huippuyliopistohankkeelle on näytetty vihreää valoa, ja kannustavuus on päivän sana. Katsotaan, jaksanko kirjoittaa paremmalla ajalla enemmän.
Ehkä huomenna lisää.
Edellisen tekstini jälkeen on tapahtunut. Hallitusneuvottelut ovat edenneet ja huomenna saamme kuulla loputkin ministerinsalkkujen kohtalot. Jään seuraamaan mielenkiinnolla. On hyvä kuulla hallitusohjelmaan vihdoin tulleen opintorahan korotuksen - kampanjointi sen puolesta ei ollut siis aivan turhaa. Huippuyliopistohankkeelle on näytetty vihreää valoa, ja kannustavuus on päivän sana. Katsotaan, jaksanko kirjoittaa paremmalla ajalla enemmän.
Ehkä huomenna lisää.
torstai 5. huhtikuuta 2007
Rikkaat ja köyhät
"Koko maailma on tähän asti ollut sellainen, että toiset ihmiset ovat olleet rikkaita toiset köyhiä. Rikkaita ihmisiä on vähän ja köyhiä ihmisiä paljon enempi. Rikkailla ihmisillä on aina hyvää ruokaa, hyviä vaatteita, ja köyhien pitää asua huonommissa taloissa kuin rikkaiden. Rikkailla on hevosia ja vaunuja, joilla rikkaiden lapset saavat ajella. Rikkailla on huvituksia yltäkyllin. Köyhillä on vaan huolta siitä, miten saavat ruokaa. Rikkaat tekevät hyvin vähän työtä ja rikkaiden lapset eivät tarvitse ollenkaan työtä tehdä. Köyhien pitää tehdä paljon työtä ja köyhien lapsienkin pitää jo hyvin nuorena myydä sanomalehtiä, auttaa äitiä kotona ja täytyypä toisien käydä tehtaassakin työssä.
Rikkaaksi pääsevät toiset ihmiset tällä tavalla: Kun räätäli tekee vaatteita, ja suutari jalkineita, ottavat vaatteista ja jalkineista suurimman osan sellaiset ihmiset jotka eivät ole niitä tehneet. Samalla tavalla ottavat he kaikista tavaroista, joita työntekijät valmistavat, itsellensä isomman puolen ja antavat työntekijöille hyvin pienen osan.
Rikkaita sanotaan herrasväeksi ja köyhiä työväeksi.
Semmoinen kylä tahi kaupunki, jossa on rikkaita ja köyhiä, ei ole hyvä. Hyvässä kaupungissa ja kylässä ei ole rikkaita eikä köyhiä, vaan ihmisiä joilla on kaikilla yhtä paljon tavaroita. Lapset! Laittakaa te itsellenne semmoiset kylät ja kaupungit joissa ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin te tulette onnellisiksi ihmisiksi."
Ote kirjasta: Sosialistinen lasten aapinen eli ALKUOPPIA LAPSILLE, vuodelta 1910.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tutustuessani Sosialistiseen lasten aapiseen tajusin, kuinka pitkälle Suomi on edennyt sadassa vuodessa. Itseasiassahan kirja on kirjoitettu Suomen suuriruhtinaskunnassa, tsaarin vallan aikana. Silti - tämä kansakunta on kulkenut pitkän matkan. Olemme päässeet lähelle tavoitetta kylistä ja kaupungeista, joissa ei ole rikkaita eikä köyhiä. Meillä ei ole enää samanlaista laajamittaista kurjuutta, olemme onnellisia ihmisiä.
Olemmeko?
Meillä on lapsia jotka elävät kurjuudessa, käyvät töissä tehtaissa ja joutuvat myymään itseään herrasväelle. Suomalaisten lapset käyttävät vaatteita, jotka on ommellut toinen lapsi nälkäpalkalla. Me emme ole poistaneet köyhyyttä ja rikkautta, päinvastoin - elämme eriarvoisemmassa maailmassa, kuin koskaan ennen.
Merkillepantavaa Sosialistisessa lasten aapisessa on se, ettei siinä mainita sanallakaan kansallisuuksia, ei Suomea, ei Venäjää, ei valtiovaltaa. Herrasväki ja työväki ovat herrasväkeä ja työväkeä kaikkialla, ei pelkästään pienellä pläntillä Euroopan pohjoisissa kolkissa.
Nykyään politiikassa kuuluu paljon puhetta Suomen edusta ja Suomen asioista. Europarlamentaarikkomme menevät Brysseliin pääministerimme mukaan ensisijaisesti "ajamaan Suomen etua". Rikkaat maat tekevät sopimuksia köyhien kanssa, jotka ovat ensisijaisesti edullisia juuri rikkaille.
Valitamme, kuinka suuret yritykset siirtävät tuotantoaan halvemman tuotannon maihin. Itkemme, kuinka emme pysy perässä kansainvälisessä hintakilpailussa. Vaadimme, että jotain on tehtävä. Unohdamme, että ajaessamme omaa etuamme, olemme itse syyllisiä tällaisen maailman luomiseen.
Ajaessamme omaa etuamme ja jättäessämme ulkopuoliset osattomiksi lisääntyneestä vauraudestamme, teimme maailmasta epätasa-arvoisen. Koska emme halunneet antaa yhtään muille, joutuvat nämä muut tekemään miltei mitä tahansa henkensä pitimiksi. Näistä muista tuli meidän, länsimaisen herrasväen, työväki.
Meidän täytyy nostaa koko maailma ylös kurjuudesta, se ei ole ehkä mahdollista, mutta siihen on pyrittävä. Tietenkin menettäisimme talouden monopolimme ja toisimme kentälle oikeaa kansainvälistä kilpailua. Mutta kuten Suomi on osoittanut viimeisen sadan vuoden aikana; yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kehitys ei ole ollut muun kehityksen jarru, se on päinvastoin toiminut kehityksen moottorina.
Kaiken tämän puheen jälkeen Suomen tilasta ja suunnasta, olisi taas hyvä muistaa, ettemme ole poistaneet epäoikeudenmukaisuutta - olemme vain lakaisseet sen maton alle pois silmistämme.
Rikkaaksi pääsevät toiset ihmiset tällä tavalla: Kun räätäli tekee vaatteita, ja suutari jalkineita, ottavat vaatteista ja jalkineista suurimman osan sellaiset ihmiset jotka eivät ole niitä tehneet. Samalla tavalla ottavat he kaikista tavaroista, joita työntekijät valmistavat, itsellensä isomman puolen ja antavat työntekijöille hyvin pienen osan.
Rikkaita sanotaan herrasväeksi ja köyhiä työväeksi.
Semmoinen kylä tahi kaupunki, jossa on rikkaita ja köyhiä, ei ole hyvä. Hyvässä kaupungissa ja kylässä ei ole rikkaita eikä köyhiä, vaan ihmisiä joilla on kaikilla yhtä paljon tavaroita. Lapset! Laittakaa te itsellenne semmoiset kylät ja kaupungit joissa ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin te tulette onnellisiksi ihmisiksi."
Ote kirjasta: Sosialistinen lasten aapinen eli ALKUOPPIA LAPSILLE, vuodelta 1910.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tutustuessani Sosialistiseen lasten aapiseen tajusin, kuinka pitkälle Suomi on edennyt sadassa vuodessa. Itseasiassahan kirja on kirjoitettu Suomen suuriruhtinaskunnassa, tsaarin vallan aikana. Silti - tämä kansakunta on kulkenut pitkän matkan. Olemme päässeet lähelle tavoitetta kylistä ja kaupungeista, joissa ei ole rikkaita eikä köyhiä. Meillä ei ole enää samanlaista laajamittaista kurjuutta, olemme onnellisia ihmisiä.
Olemmeko?
Meillä on lapsia jotka elävät kurjuudessa, käyvät töissä tehtaissa ja joutuvat myymään itseään herrasväelle. Suomalaisten lapset käyttävät vaatteita, jotka on ommellut toinen lapsi nälkäpalkalla. Me emme ole poistaneet köyhyyttä ja rikkautta, päinvastoin - elämme eriarvoisemmassa maailmassa, kuin koskaan ennen.
Merkillepantavaa Sosialistisessa lasten aapisessa on se, ettei siinä mainita sanallakaan kansallisuuksia, ei Suomea, ei Venäjää, ei valtiovaltaa. Herrasväki ja työväki ovat herrasväkeä ja työväkeä kaikkialla, ei pelkästään pienellä pläntillä Euroopan pohjoisissa kolkissa.
Nykyään politiikassa kuuluu paljon puhetta Suomen edusta ja Suomen asioista. Europarlamentaarikkomme menevät Brysseliin pääministerimme mukaan ensisijaisesti "ajamaan Suomen etua". Rikkaat maat tekevät sopimuksia köyhien kanssa, jotka ovat ensisijaisesti edullisia juuri rikkaille.
Valitamme, kuinka suuret yritykset siirtävät tuotantoaan halvemman tuotannon maihin. Itkemme, kuinka emme pysy perässä kansainvälisessä hintakilpailussa. Vaadimme, että jotain on tehtävä. Unohdamme, että ajaessamme omaa etuamme, olemme itse syyllisiä tällaisen maailman luomiseen.
Ajaessamme omaa etuamme ja jättäessämme ulkopuoliset osattomiksi lisääntyneestä vauraudestamme, teimme maailmasta epätasa-arvoisen. Koska emme halunneet antaa yhtään muille, joutuvat nämä muut tekemään miltei mitä tahansa henkensä pitimiksi. Näistä muista tuli meidän, länsimaisen herrasväen, työväki.
Meidän täytyy nostaa koko maailma ylös kurjuudesta, se ei ole ehkä mahdollista, mutta siihen on pyrittävä. Tietenkin menettäisimme talouden monopolimme ja toisimme kentälle oikeaa kansainvälistä kilpailua. Mutta kuten Suomi on osoittanut viimeisen sadan vuoden aikana; yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kehitys ei ole ollut muun kehityksen jarru, se on päinvastoin toiminut kehityksen moottorina.
Kaiken tämän puheen jälkeen Suomen tilasta ja suunnasta, olisi taas hyvä muistaa, ettemme ole poistaneet epäoikeudenmukaisuutta - olemme vain lakaisseet sen maton alle pois silmistämme.
Kirjoittamisen ahdistus
Tyhjä paperi on kammottavin asia maailmassa. Kirjoittaminen on minulle välillä todella tuskallinen prosessi, en pysy tiukasti aiheessa vaan kirjoitukseni lähtevät helposti rönsyilemään. Toinen asia on, että kun tajuan etten saa ulos sitä täydellistä tekstiä, jota olin lähtenyt kirjoittamaan - lopahtaa intoni ja pistän tavaran ulos keskeneräisenä välinpitämättömästi olkaani kohauttaen. Perfektionismi ärsyttää.
Esimerkkinä toimikoon kirjoittamani posti tasoryhmät kouluihin? Osa 1. Tarkoituksenanihan on jatkaa kyseistä artikkelia joskus. Tapahtui kuitenkin niin, että kirjoitettuani tuon ensimmäisen postauksen aloin todellakin kiinnittää huomiota aiheeseen ja aloin tekemään tutkimusta. Tämä on monesti kirjoituksen kannalta minulle virhe, on helppo tarkastella asiaa subjektiivisesti omien mielipiteiden pohjalta ja tuoda mukaan omia mielipiteitään tukevia tutkimuksia pönkittämään lähtökohtiaan. Tämä toimii hyvin blogiin tulevissa lyhyissä tekstinpätkissä, ja näin toimin alkuperäisen tasoryhmäkritiikin kirjoittamisen kanssakin.
Kuitenkin haluan tutkia asiaa myös tieteellisesti, jolloin tulee tehdyksi pohjatyötä. Aineistoa löytyy paljon, jolloin myös asia saa laajempia ulottuvuuksia - lopulta tietoa on tarpeeksi vaikka gradun kirjoittamiseen, mutta ongelmana on kiteyttää koko homma muutaman rivin tekstiin. (Huomautan tässä vaiheessa, että alkuperäinen nihkeä suhtautumiseni tasoryhmiin kouluissa on vain vahvistunut)
Tutkimusten varjolla voin heittää ilmaan muutaman teesin ilmaan tasoryhmistä:
1) Tasoryhmät ei palvele niitä, joita varten ne on tarkoitettu.
Tätä käsittelin tasoryhmäartikkelissani.
2) Tasoryhmien tuominen kouluihin on askel taaksepäin kohti luokkayhteiskuntaa.
Hyvin monet tutkimukset osoittavat, että oppilaan sosiaalinen tausta vaikuttaa koulumenestykseen enemmän, kuin "lahjakkuus", "motivaatio" tai jokin muu seikka. Haluammeko vielä siis vahvistaa tätä erottelua?
3) Tasoryhmien toteuttaminen kuluttaisi turhaan opetukseen käytettäviä resursseja.
Tehdään siis uudet luokat, joille tulee omat materiaalinsa ja omat opettajansa... Lisäksi, miksi puhutaan vain tasoryhmistä "lahjakkaille oppilaille"? Jos tasoryhmät pitää tuoda kouluihin, on saman tien esitettävä oma tasoryhmä myös heikommille, jolloin tasoryhmäasteita olisi vähintään kolme. Pitää myös muistaa, että nämä ryhmät eivät voi olla pysyviä, sillä oppilasvaihtoa ryhmien välillä tulee varmasti tapahtumaan. Lisäksi oppilaat on eroteltava aina eri ryhmiin eri aineissa.
4) Tasoryhmien toteuttaminen järkevällä tavalla on mahdotonta.
Erottelemmeko "hyvät" ja "huonot" oppilaat vain omiksi koululuokikseen? Entä sitten, kun joku on hyvä kielissä ja huono matematiikassa - laitammeko hänet hyvien vai huonojen oppilaiden paikkaan? Toinen vaihtoehto on, että jokaisessa aineessa olisi oma tasoryhmänsä, mutta se tarkottaisi oppilaalle tuntien viettämistä eri ihmisten kanssa. Lapsille tämä olisi todella vaikeaa, sillä lopulta ei ole enää selviä koululuokkia eikä selvää "omaa opettajaa" - kenen puoleen siis voi hätätilanteessa kääntyä?
5) Tasoryhmät kouluissa kaventaisivat oppilaiden myöhempiä opiskelumahdollisuuksia.
- - - - - - - - - - - - - - 8< - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aikomuksenani on joskus kirjoittaa aiheesta ihan oikeastikin, mutta tällä hetkellä informaatiotulva on vienyt minut mennessään aivan uusille opetusta sivuaville aloille. Alunperin ajattelin kirjoittaa toisen osan alkuperäiseen postiin viikon sisällä...
Niinpä. Ehkä viikon sisällä tulee jotain...
Esimerkkinä toimikoon kirjoittamani posti tasoryhmät kouluihin? Osa 1. Tarkoituksenanihan on jatkaa kyseistä artikkelia joskus. Tapahtui kuitenkin niin, että kirjoitettuani tuon ensimmäisen postauksen aloin todellakin kiinnittää huomiota aiheeseen ja aloin tekemään tutkimusta. Tämä on monesti kirjoituksen kannalta minulle virhe, on helppo tarkastella asiaa subjektiivisesti omien mielipiteiden pohjalta ja tuoda mukaan omia mielipiteitään tukevia tutkimuksia pönkittämään lähtökohtiaan. Tämä toimii hyvin blogiin tulevissa lyhyissä tekstinpätkissä, ja näin toimin alkuperäisen tasoryhmäkritiikin kirjoittamisen kanssakin.
Kuitenkin haluan tutkia asiaa myös tieteellisesti, jolloin tulee tehdyksi pohjatyötä. Aineistoa löytyy paljon, jolloin myös asia saa laajempia ulottuvuuksia - lopulta tietoa on tarpeeksi vaikka gradun kirjoittamiseen, mutta ongelmana on kiteyttää koko homma muutaman rivin tekstiin. (Huomautan tässä vaiheessa, että alkuperäinen nihkeä suhtautumiseni tasoryhmiin kouluissa on vain vahvistunut)
Tutkimusten varjolla voin heittää ilmaan muutaman teesin ilmaan tasoryhmistä:
1) Tasoryhmät ei palvele niitä, joita varten ne on tarkoitettu.
Tätä käsittelin tasoryhmäartikkelissani.
2) Tasoryhmien tuominen kouluihin on askel taaksepäin kohti luokkayhteiskuntaa.
Hyvin monet tutkimukset osoittavat, että oppilaan sosiaalinen tausta vaikuttaa koulumenestykseen enemmän, kuin "lahjakkuus", "motivaatio" tai jokin muu seikka. Haluammeko vielä siis vahvistaa tätä erottelua?
3) Tasoryhmien toteuttaminen kuluttaisi turhaan opetukseen käytettäviä resursseja.
Tehdään siis uudet luokat, joille tulee omat materiaalinsa ja omat opettajansa... Lisäksi, miksi puhutaan vain tasoryhmistä "lahjakkaille oppilaille"? Jos tasoryhmät pitää tuoda kouluihin, on saman tien esitettävä oma tasoryhmä myös heikommille, jolloin tasoryhmäasteita olisi vähintään kolme. Pitää myös muistaa, että nämä ryhmät eivät voi olla pysyviä, sillä oppilasvaihtoa ryhmien välillä tulee varmasti tapahtumaan. Lisäksi oppilaat on eroteltava aina eri ryhmiin eri aineissa.
4) Tasoryhmien toteuttaminen järkevällä tavalla on mahdotonta.
Erottelemmeko "hyvät" ja "huonot" oppilaat vain omiksi koululuokikseen? Entä sitten, kun joku on hyvä kielissä ja huono matematiikassa - laitammeko hänet hyvien vai huonojen oppilaiden paikkaan? Toinen vaihtoehto on, että jokaisessa aineessa olisi oma tasoryhmänsä, mutta se tarkottaisi oppilaalle tuntien viettämistä eri ihmisten kanssa. Lapsille tämä olisi todella vaikeaa, sillä lopulta ei ole enää selviä koululuokkia eikä selvää "omaa opettajaa" - kenen puoleen siis voi hätätilanteessa kääntyä?
5) Tasoryhmät kouluissa kaventaisivat oppilaiden myöhempiä opiskelumahdollisuuksia.
- - - - - - - - - - - - - - 8< - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Aikomuksenani on joskus kirjoittaa aiheesta ihan oikeastikin, mutta tällä hetkellä informaatiotulva on vienyt minut mennessään aivan uusille opetusta sivuaville aloille. Alunperin ajattelin kirjoittaa toisen osan alkuperäiseen postiin viikon sisällä...
Niinpä. Ehkä viikon sisällä tulee jotain...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)