Jaakko ja sähköturvallisuus

Internettini hajosi. Tai siis routerini... tarkemmin siis tuon routerin muuntaja päätti sanoa työsopimuksensa irti. Onneksi koulussa on teknisen työn luokka. Onneksi teknisen työn luokassa säästetään vanhaa ATK-rojua "sillä vois olla ehkä joskus jotain käyttöä tai jotain" -mentaliteetilla. Joskus sille vanhalle rojulle todellakin on käyttöä. Oheisessa kuvassa on näkyvillä tämänpäiväinen tuotokseni. (pienempi laite on se, jolle pitäisi antaa virtaa)

Jos joskus tunnun vain yksinkertaisesti katoavan maan päältä, voitte ehkä vetää jotain johtopäätöksiä tästä.

Laite toimii tosin moitteettomasti, mutta minä tiedänkin aika hyvin, mitä olen tekemässä. Entä sitten joku, joka ei tiedä ihan kaikkea vielä? Tuo on sama, kuin tuputtaa lapsille: "varokaa heikkoja jäitä," ja sitten ohjata heidät hiihtämään järven yli ihan vain sen takia, että säästytään parin kilometrin kävelyltä.

Olen nähnyt tuon viimeisen tapahtuvan. Kyseessä oli ala-asteelaisten hiihtotunti kevättalvella. Koulu sijaitsi pienen järven rannalla, hiihtolatu oli järven toisella rannalla ja järven ympäri kulki hiekoitettu pyörätie. Hiihtäminen ladulle oli miltei mahdotonta, joten opettaja johdatti oppilaat hiihtämään jäälle, rannan läheisyyteen.

Muuten hyvä, mutta rannalla oli kyltti: "VAROKAA HEIKKOA JÄÄTÄ!"

Lapsilla ei ollut riskiä, he hiihtivät rantaa pitkin, jossa jää ulottui pohjaan asti. Mutta silti, mitä opettaja opetti? Meillä aikuisilla on kyky arvioida riskejä. Esimerkiksi riski vajota jään läpi ja hukkua rantaveteen, missä kesälläkin on alle 50cm vettä on varsin pieni. (tosin, kaikki eivät opi) Tunnemme ympäristöämme jo sen verran hyvin, että osaamme ennakoida mahdollisia tapahtumia alitajuisestikin.

Mutta entä lapsi? Monelle lapselle järvi alkaa siitä, mistä jääkin alkaa. Järvi on aina yhtä syvä, ellei sitä käy itse testaamassa kesällä rannoilta matalaksi. Jää on kaikkialla yhtä kestävä. Osaako lapsi arvioida, että vaikka rantoja pitkin hiihtäessä mitään vaaraa ei ole, voi järven keskellä olla asia aivan toinen? En usko näin.

Iskostamme oppilaiden mieleen yhden asian, mutta esimerkillä näytämme jotain aivan muuta.

Tästä pääsemmekin takaisin minuun: Lapset, muistakaa sähköturvallisuus! Huolimattomasti valmistetut tai asennetut sähkölaitteet saattavat aiheuttaa sähköiskun, tulipalon, kuoleman tai jonkin muun ikävän asian. Mutta minullahan ei ole mitään hätää, sillä tiedän jotakuinkin mitä teen.

Tälle ilmiölle on nimikin: Piilo-opetussuunnitelma. Se on käytännössä ne asenteet, aatteet ja ratkaisut ongelmiin, jotka lapsille muun opetuksen lomassa syötetään. Tämä tapahtuu monesti opettajien itsensäkin huomaamatta, mutta se on aina olemassa. Esimerkkinä toimikoon vaikka se, miten maantiedossa puhutaan energialähteistä: opettaja voi puhua enemmän vaikka ydinvoimasta ja selittää siitä ummet ja lammet ja sitten syrjäyttää uusiutuvat energialähteet suurinpiirtein olankohautuksella. Energialähteet käydään siis läpi, mutta eri tavoin.

Itse olen huomannut olevani aika asenteellinen opettaessani esimerkiksi historiaa: "No mitä sodassa monesti käy ihmisille?" "ne kuolee?" "Kyllä, ihmiset tuppaa kuolemaan sodassa, se on typerää puuhaa!" Tällaiselta asenteellisuudelta on vaikea välttyä.

Syy ei ole pelkästään opettajissa, vaan myös opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa. Tarvitsee vain katsoa, minkä opetukseen painotetaan. Korostetaanko historian oppimateriaalissa 30-vuotisessa sodassa taistelleiden suomalaisten hakkapeliittojen hurjuutta vai Euroopan yleistä tilaa sinä aikana? (yleensä puhutaan hakkapeliitoista, muutenkin historian oppimateriaalissa liikutaan monestikin aika nationalistisella tasolla)

Kysymyksen: "mitä opetamme lapsille?" rinnalle tulisi liittää myös kysymys: "Miten sen asian heille opetamme?"

.
.
.

Sitten muutama sananen tämän blogin luonteesta: Aikomuksenani on kirjoittaa tänne kolmenlaisia juttuja 1) pieniä kertauksia jokapäiväisistä tapahtumista ja niistä syntyneistä ajatuksista 2) ideoita jutuista, joista voisi joskus kirjoittaakin jotain enemmän ja 3) isompien tieteellisten kirjoitusten raakileita, joita saatan joskus käyttää hyväkseni ihan "oikeastikin".

Kohdasta 2) on hyvänä esimerkkinä edellisessä postissani mainitsemani Lessigin kirja Free Culture, josta olisi hyvä kirjoittaa pienimuotoinen referaatti. Pohdiskeleva tekstini tasoryhmistä kouluihin osuu kohtaan tietenkin kohtaan 3), tuossa olisi hyvä gradun aihe jollekin pedagogille (itselläni on jo pari hyvää korvan takana).

Ongelmana on vain kirjoittaminen. Mielummin kirjoitan kuten nyt, mitä sattuu, miten sattuu. Mutta tekstin jäsentäminen tuntuu itselleni olevan ongelma, olenhan perfektionisti monissa asioissa - jos haluan tehdä hyvää jälkeä, niin teen hyvää jälkeä tai lannistun siitä, etten saa aikaan tarpeeksi hyvää jälkeä.

Yksi hieno mielen päällä oleva aihe olisi puhua innovaatioista ja koko ajan innovaatioiden syntyä tukahduttavasta korkeakoulujärjestelmästä - suomalainen huipputeknologia on monin tavoin kupla. Se ei ole huippua, se on hyvää mutta tylsää. Ja mitä enemmän kallistamme korviamme tehokkuusajattelulle, sen enemmän menetämme persoonallisuutta. . . .

Jos joskus lähdet virvoitusjuomia nauttimaan kanssani, saatan jopa avautua - ehkä tulistuakin. Kirjoitetussa muodossa sitä samaa asiaa saattaa joutua odottamaan.